Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tallin ympäristön esittely


Vuorelan tila sijaitsee virtuaalisen Suomen Pohjanmaalla, kevättulvien ja lukuisten jokien keskellä, metsien siimeksessä, Koskelan pienessä pitäjässä. Vaikkei Koskelon kuntaa kaupungiksi voikaan asukaslukunsa perusteella kutsua on siellä kaikki tarvittava mitä kukaan ikinä asumiseensa tarvitseekaan, löytyy yhdistettyä juna- ja linja-autoasemaa, josta kulkee niin junat kuin linja-autotkin useampana kertana päivässä. Vaatekauppoja, ruokakauppoja, kioski, kauneushoitola, parturi-kampaamo, hieroja, pizzeria sekä satunnaisia ruokapaikkoja, niin isoja, kuin pieniäkin. Tallin alueella saa tupakoida vain sille osoitetuissa paikoissa mutta suosituin kohde tuntuu olevan rantasaunan terassi, johon on tallin henkilökunta tuonut tuhkakupinkin.

            

Päätalli on rakennettu vanhaan navettarakennukseen, jota hevosmäärän kasvaessa on suurennettu. Karsinoita on yhteensä 20 ja ne ovat tilavia (3,8m x 4m), jonka vuoksi erillisiä varsomiskarsinoita ei tarvita. Karsinan seinään on kiinnitetty irroitettava ruoka-astia, jota hevoset eivät kuitenkaan itse irti saa, sekä vesiautomaatti. Suolakivi on kiinnitetty nurkkaukseen ja useimmilla hevosilla on slow feeding- verkko karsinassaan. Karsinoissa kuivikkeena käytetään turvetta. Oveen on kiinnitetty loimiteline sekä karsinan ollessa kiinni löytyy seinästä myös naulakko päitsille ja riimunnarulle, on myös nostettava teline satulalle, kun varustat hevosta. Ethän kuitenkaan tuo harjapakkiakaan varustamisen ajaksi keskelle käytävää.


Pesupaikat ovat tarkoitettu hevosten pesemiseen. Kaikki pesuämpärit ja sienet ovat nurkkauksessa tai seinään kiinnitetyssä telineessä, mistä löytyy myös hikiviiloja ja hevoselle sopivia pesuaineita. Pesupaikkojen molemmilla puolilla on lenkit riimunnarulle, joista toista ei tarvitse irrottaa vaan se jää aina pesupaikalle. Seinälle on kääritty vesiletku ja veden lämpötilaa saa säädettyä. Seinällä olevalle telineelle on mahdollista laittaa loimi tai pyyhe odottamaan pesun ajaksi.

KARSINAJÄRJESTYS

1. Queen Bianca 2. Belladonna 3. Fluttershy 4. Tyson 5. Night Ninja  6. Calippos Nemo 7. Night Flight 8. Onnin Vinsentti 9. Emperor Jack 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20.

Rehuhuone löytyy aivan käytävän päästä ja siellä on merkityillä paikoilla hevosten ruuat sekä seinällä ohjeet. Rehuhuonetta vastapäätä on suuri varustehuone, jossa jokaisen päätallin asukkaan varusteet ovat. Oikealla seinämällä on suitset ja vasemmalla taasen satulat, takaseinälle on ripustettu nimetyille paikoille loimet telineisiin ja nurkassa on puinen jakkara, jolle voi istua esimerkiksi suitsia puhdistamaan. Oviaukon oikealla puolella on kuivaushuone, jossa on myös pesukone loimien ja satulahuopien pesuun. Koneen voi laittaa päälle sen ollessa täynnä seinällä olevien ohjeiden mukaisesti. Seinälle on asetettu myös lämpöpatteri teline, johon voi turvallisesti asettaa loimet ja satulahuovat kuivumaan, eikä tarvitse pelätä syttyykö ne vai ei. Sään salliessa myös isäntäväen talon luona olevalle pyykkinarulle tai pyykinkuivaustelineeseen voi asettaa varusteet kuivumaan. Varustehuoneen seinällä on kaappi, josta löytyy satulasaippuat sekä rasvat ja rievut sekä sienet puhdistamista varten. Pienemmässä hyllyssä varustehuoneen puolella on suojia sekä pinteleitä ja isoilla hyllyköillä hevosten hoitopakit, näissä pakeissa on jokaisen hevosten henkilökohtaiset hoitovarusteet, joten ethän harjaa omaa hevostasi muiden harjoilla. Omat harjat voi säilyttää myös hoitopakeissa, mikäli tilaa riittää - voit myös ostaa hevoselle oman hoitopakin ja säilyttää tavaroita siinä. Varustehuoneesta löytyy myös ilmoitustaulu, josta voit lukea kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää.


Hoitajien huoneessa on myös uusi radio - varmasti nykynuorison makuun. Volat kaakkoon ja bassot raikumaan, muistathan kuitenkin ajatella muitakin jottei kukaan häiriinny. Radioon voi kiinnittää oman puhelimen kaapelilla tai bluetooth yhteydellä. Musiikkia voi hoitajien huoneessa kuunnella niin kovalla kuin haluaa sillä huone on äänieristetty niin hyvin ettei ne kuulu tallin puolle alakertaan. 

         

Pikkutallissa on karsinapaikkoja 12 hevoselle ja pitää sisällään muuten täysin samat puitteet paitsi, että hoitajille suunnattu oleskelutila on päätallin yläkerrassa toimiston vieressä. Pikkutallin tilavaan varustehuoneeseen on kuitenkin raahattu sohva ja pari pukukaappia - joissa ei ole ovia. Sohvalla voi istua raskaiden treenien jälkeen tai ihan muutenvain, pukukaappiin ei suositella jättävän mitään arvoesineitä sillä pukukaappeihin ei ole avaimia ja ne ovat tarkoitettu vain takeille ja esimerkiksi omille ratsastusvarusteille, jotta ne eivät lojuisi varustehuoneen lattialla. Pikkutallin edustalla on lenkit, joihin on valmiiksi kiinnitetty riimunnarut. Niissä voi varustaa ja hoitaa hevosen niin talvella kuin kesälläkin, mikäli käytävät ovat täynnä ja et välttämättä halua tai hevosta ei voi laittaa valmiiksi karsinassa.

Päätallilta löytyvän yläkerran toisessa huoneessa aivan portaiden vierellä sijaitseva on toimisto. Mikäli kukaan tallin henkilökunnasta ei ole bongattavissa tallikäytäviltä ovat he varmasti toimistossa. Työntekijöiden lepotilana toimiva toimisto on myös hyvä paikka kysyä suosikkiheppaansa ratsastustunnille ja halutessaan saa sinne tulla myös juttelemaan niitä näitä. Tässä huonessa hoidetaan kaikki tallin paperityöt ja puhelinasiat, joten ovet ovat yleensä lukossa, jos siellä ei työntekijöitä ole. Yleensä toimistosta voit löytää Kaisan lukemassa uusinta seiskaa tai Miian kuolaamassa puoliverisiä. Toimiston seinälle on koottu kuvia edesmenneistä tallin hevosista, palkintoja sekä ruusukkeita Miian tai Kaisan puolesta ja hyllyltä voi löytää albumin, missä on kuvia tallista ja kaikista kommelluksista. Nurkassa löhöilee usein tallikissa Miiru ja Kaisan siellä ollessa myös Vilma ja Aatu, toisinaan tallilta voi bongata myös Miian samojedipennun Danin.

PIKKUTALLIN KARSINAJÄRJESTYS

1. Snow White 2.Frøya Fjellrosa 3. Jigsaw 4. Nadine 5. Calamity Jane  6. Samson's King 7. Eclipse 8. Vienon Tähti 9. Cielo De Amanecer           10. Eri-Aaron 11. 12.

 

        

Pihalta löytyy myös kaksi aittarakennusta, jossa pelittää lämmitykset hyvin. Leirien aikana ja esimerkiksi pitkien vaellusten jälkeen hoitajat majoitetaan kyseisiin punaisiin aittarakennuksiin, joissa  toisessa on alakerrassa loikoilutila sohvineen, jääkaappineen sekä mikroineen. Juoksevaa vettäkin saa kummassakin ja molempiin rakennuksiin on remontoitu kylpyhuone, jossa on pesukone ja kuivuri sekä wc ja käsienpesuallas, myös siivousvälineet löytyvät niille tarkoitetusta kaapista. Pyydäthän aina henkilökunnalta apua mikäli jokin ei toimi tai et osaa käyttää. 

Leirien kohokohtana on varmasti saunailta, paahdettuja vaahtokarkkeja, kaakaota vilttiin käärittynä vilpoisina kesäiltoina. Laiturinnokalta avautuu henkeäsalpaavan kaunis järvimaisema laineineen ja koivuineen. Rantasauna on pienehkö mutta puulämmitteinen kiuas takaa viihtyvyyden yömyöhään asti. Saunan jälkeen voit napata lämpimän viltin ja istuutua saunan lähistöllä olevalle penkki ympyrälle, joka on nuotion ympärillä. Kummitustarinoita ja vilpoinen kesäyö nuotion äärellä, voiko kesäleiriltä parempaa odottaa.

Lähin kaupunki on noin kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Kaupungin meteli ei kuitenkaan Vuorelaan asti yllä ja tallialue onkin rauhallista. Tallin läheisyydessä on kuitenkin lähikauppa, josta saa naposteltavaa ja ruokaa suurempaankin nälkään. Tallin pihalta löytyy myös parkkipaikka, jossa on varattu hyvin tilaa asiakkaille.

           

Päätallin vierestä löytyy ratsastuskenttä ja maneesi sekä hieman kauempana metsän laidalla on pienempi kenttä, jota voi käyttää vapaasti sillä siinä ei tunteja järjestetä. Suuren ja pienen kentän laidalla on pieni lukollinen varasto, jossa on kaikki puomit, tötsät, estetolpat ja kouluradan aidat. Kentän aidoissa on kirjaimet, joten erillisiä kirjainaitoja ei tarvita. Kooltaan kenttä on suuri, joten siinä saa pidettyä kaksikin tuntia samanaikaisesti. Kummatkin kentät ovat valaistu ja niitä huolletaan talvella, joten kummallakin voi ratsastaa talvellakin. Kenttää lanataan tasaiseksi säännöllisin väliajoin mutta erinäistä katsomoa ei ole, joten tuntia voi seurata nojaamalla vaikkapa kentän aitaa vasten taikka ottamalla tallilta muovisen jakkaran mukaan, mitä myös kentän laidalta löytyy selkäännousua helpottamassa.


Maneesi on kenttääkin isompi, se on myös jaettavissa kahtia matalilla puuaidoilla. Aivan katsomon viereltä löytyy varasto, jossa säilytetään estekalustoa ja kouluaitoja. Katsomon penkit ovat pehmustetut, joten niissä pystyy seuraamaan menoa pidemmänkin aikaa. Maneesissa on lämmitys, ja kylmälläkin säällä siellä tarkenee vaikka t-paitasillaan. Kesäisin maneesi on sopivan viileä, jottei tukala kuumuus pääse yllättämään. Ethän kuitenkaan säätele lämmitystä itse sillä Kaisa valmistelee maneesin aina aamutallin aikoihin säälle sopivaksi.

Kolmen metsätarhan lisäksi tallin pihasta löytyy myös neljä hiekkapohjaista tarhaa sekä viisi nurmipohjaista. Metallisilla aidoilla varusteltuisiin hiekkapohjaisiin tarhoihin majoitetaan pääsääntöisesti kolme hevosta. Jykevistä puuaidoista valmistetuissa nurmipohjaisissa tarhoissa on yleensä kolme hevosta kerrallaan ja sähkölangalla aidattuihin metsätarhoihin majoitetaan hieman enemmän väkeä suurien kokojensa puolesta. Kaikkien aitauksien porttien vieressä on koukut riimunnaruille, riimut jäävät joillekkin hevosille ulosmennessä päähän. Aitauksissa on myös lämmitettävä juoma-astia, jotta vesi ei talvisin jäädy. Nurmipohjaisilla tarhoilla on suurehkojen kokojensa vuoksi pienet sateensuojat.

Kesäisin hevoset viedään hyvinkin lyhyen ratsastusmatkan päähän laitumille, joissa niillä on automaattinen juoma-astia, joten vettä ei sinne tarvitse kanniskella. Laitumelta löytyy viileitä suojia, jotta auringon paahtaessa ei hevosilla olisi tukalaa.

TARHAUSJÄRJESTYS

  1. Metsätarha: 
  2. Metsätarha 2:
  3. Metsätarha 3:
  4. Hiekkapohja: Rose, Stella & Jane
  5. Hiekkapohja 2: Nemo, Jekku & Kunkku
  6. Hiekkapohja 3: Niilo, Amor & Vinski
  7. Hiekkapohja 4: Belle, Suvi & Viivi
  8. Nurmipohja: Bianca & Nala
  9. Nurmipohja 2: Eetu & Juuso
  10. Nurmipohja 3: Teuvo & Aarre
  11. Nurmipohja 4:
  12. Nurmipohja 5:

Vuorelassa on suuri pihattoalue kuudelle asukille. Pihatossa hevoset voivat vapaasti kulkea ulos lankkuaidattuun tarhaan ja siellä asustelevat hevoset ovatkin tottuneet ympärivuorokautiseen ulkoelämään. Pihatto tarjoaa päivittäistä liikuntaa hevosille niiden luonnollisessa ympäristössä. Karkearehut jaetaan slowfeeding -verkkoihin ja verkot ripustetaan noin polven korkeudelle, eri puolille ulkoilualuetta. Verkkoja käytetään, koska näin saadaan pidettyä ruokailualueet siistimpänä ja rehuhävikki minimissä. Pihatoissa on käytössä väkirehuautomaatit. Pihatossa asuville hevosille on laitettu sirullinen panta, jonka avulla kukin saa rehut. Pihatossa ei asu hevosia, jotka tarvitsevat lisärehuja, sillä automaatissa ei ole niitä jaossa. Rehuautomaatti motivoi hevosta liikkumaan ja pihatto on suunniteltu siten, että hevosen liikttä motivoivat tekijät, kuten väkirehu-, korsirehu- ja vesipisteet ovat sijoiteltuna ei puolelle pihattoa. Kesäsin pihatossa asuvatkin hevoset pääsevät laitumelle. Pihatossa olevilla hevosilla ei ole myöskään kenkiä. Talvikaudella pihattohevoset saa tuoda tunnin jälkeen kuivattelemaan päätallin käytävälle, mutta omaa karsinaa niillä ei ole, eikä toisen hevosen karsinoihin saa niitä laittaa. Päätallin pesuboksi on pihattolaisten käytettävissä, ja pihattohevosten varusteet löytyvät päätallin satulahuoneesta. Kesäisin voi pihattohevosia harjailla päätallin edustalla olevassa hoitopuomissa.

Pihatossa asuvat

Pihattoon mahtuu kuusi asukkia. Tarjolla on lämmitetty pihattohalli, jossa on pehmeä olkipatja ja vesiautomaatit. 

 

         

Yksi tallin monista maastoreiteistä lähtee aivan päätallin lantalan kupeesta upeaan metsään. Reitillä on pituutta noin kymmenen kilometriä ja siltä löytyy niin ylä- kuin alamäkiäkin. Matkan varrelle on rakennettu myös laavu aukealle alueelle, jossa voi hyvin levähtää ja syödä vaikkapa eväitään. Laavun vieressä on myös puinen puomi, johon voi hevosen laittaa kiinni hengähdystauon ajaksi. Reitiltä löytyy sopivasti laukkasuoria.


Toinen sekä kolmas reitti lähtevät isäntäväen talon takaa ja pienen tiepätkän jälkeen voit valita suunnaksesi joko oikean tai vasemman tai sitten jatkaa matkaa ihan vain suoraan. Vasemmalle käännyttäessä pääsee sänkipellolle, jossa on kesäisin aivan ihana laukkailla. Suoraan jatkaessa pääsee Vuorelan maastoesteradalle, joissa esteet ovat 20-60cm korkuisia, maastoesterataa huolletaan talvisinkin, joten sinne voi pikku pakkasillakin mennä huoletta hyppäämään. Esteiden korkeutta ei voi muokkailla. Jos kuitenkin päätät lähteä oikealle pääset leveälle polulle, joka soveltuu hyvin ajamiseen, vähän matkan päässä tietä mentäessä on Vuorelan tallin käytössä oleva hyvinkin pieni hylätty ravirata, jossa voi treenailla tallin pikku ponien kanssa, isomman hevosen kanssa sinne ei kuitenkaan mahdu menemään.

Kuvankauniissa maisemissa riittää nähtävää ja löydettävää, on moneen eri makuun maastoreittejä.

 

 

 

Kuvia Vuorelan tilalta


      

 

Kuvat © Vapaasti by AK, Unsplash.com, Valla Ponnyklubb, Thomas Gartz, Tirso Maldonado, Virginia State Parks, Pixabay

©2019 Vuorelan tila - suntuubi.com